10.12.08 - Sisusta joulu yhdessä illassa

Olisi ihanaa laittaa joulu valmiiksi aina jo marraskuussa huolella ja ajan kanssa, mutta aina se ei ole mahdollista. Joskus työkiireet tms. voi vaarantaa koko jouluun valmistautumisen. Tässä kuitenkin muutama helppo vinkki ihanan joulutunnelman loihtimiseksi muutamassa tunnissa eli yhdessä illassa ihan pienillä jutuilla. Ja mikä parasta, tätä joulua ei tarvitse purkaa kaappeihin ennen kevättä.

Ota piparitaikina sulamaan. Tee nopea pikasiivous, lattianpesu ja pintojen pyyhkäisy tuoksuvilla aineilla. Ota keittiössä esille (mielellään jotain punaruutuista ja samaa sarjaa) esiliina, patalaput ja keittiöpyyhkeet, sekä liina pöydälle. Verhojen vaihtaminen onkin jo isompi urakka, joten unohdetaan se. Joulukuusen voi korvata suurella lyhdyllä, jonka sisälle voi laittaa valosarjan ja vaikka koristepalloja – lasisia tai risupalloja. Pöydälle suuri laakea vati tai tarjotin ja siihen paljon kynttilöitä. Kynttilöiden alle voi laittaa vaniljan tai uuniomenan tuoksuista hiekkaa tai koristella kynttilöiden välit maun mukaan esim. kanelilla, aniksella tai kuivatuilla sitruksilla. Ne antavat ihanaa tuoksua koko huusholliin . Lisää kynttilöitä kaikille mahdollisille pöydille, mieluiten lasihurrikaanien tai lyhtyjen sisään, joissa niitä on turvallista polttaa ja ovat paljon juhlavampia.
Vaihda vessaan valkoiset vieraspyyhkeet. Laita ulko-oveen talvinen kranssi. Sisäseinällekin voi ripustaa valtaisan luonnonkranssin ihan sellaisenaan. Heitä sohvalle pehmeä valkoinen karvatorkkupeitto ja pari tyynyä.
Nyt onkin aika leipoa piparit, sammuttaa valot, sytyttää kaikki kynttilät ja kietoutua unelmaiseen torkkupeittoon sohvan nurkkaan nauttimaan glögistä, pipareista ja joulun tuoksuista, katsellen samalla vanhoja valokuvia.

Kun koristeet, esim. lyhdyt ja hurrikaanit ovat tarpeeksi suuria ja näyttäviä, pienempikin määrä riittää tuomaan juhlan tunnun. Punaruutu toimii keittiössä, mutta valitse muualle valkoista, harmaata ja ruostetta. Lisää vielä muutama jouluinen, mutta silti ajaton koriste (esim. enkeleitä) ja tietysti valkoiset kukat pöydälle. Kata ruokapöytä valkoisella liinalla ja juhlavilla astioilla. Käytä kattauksessa lasia ja kristallia, esim. kulhoja, kupulautasia ja karahveja, Koristele pöytä helminauhoilla.
Juhla on valmis ja voit nauttia siitä kevääseen asti. Pääsiäistä ennen on aika vaihtaa keväisempään sisustukseen.